• Pauliina Heinänen

Soitonopettaja Olesya Skorbilina: "Jos joskus on huono päivä, se unohtuu, kun tulen töihin."

Lastenkulttuurikeskus Musikantit viettää toimikautena 2019-2020 15-vuotisjuhlavuottaan. Juhlan kunniaksi jututamme Musikanteilla työskenteleviä lahjakkaita ammattilaisia. Juttusarjan neljännessä osassa esittäytyy Musikanttien soitonopettaja Olesya Skorbilina.

Miten olet päätynyt työskentelemään Musikanteilla ja mitä työtehtäviisi kuuluu tällä hetkellä?


- Olen ammatiltani viulisti ja viulunsoitonopettaja. Suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon Venäjällä. Muuttaessani sieltä Suomeen minulle oli jo kertynyt kokemusta viulunsoitonopetuksesta eri ikäisten kanssa ja etsin tutkintoani vastaavaa työpaikkaa. Sain tietää Itä-Helsingissä toimivasta Lastenkulttuurikeskus Musikanteista. Aloitin Musikanteilla viulunsoiton opetuksen vuonna 2009. Aluksi minulla oli kaksi iloista viulunsoiton oppilasta.


Aloitettuani Musikanteilla rehtori Suvi Nyström tutustutti minut pikkuhiljaa soitonopetuksen ohella musiikkileikkikouluun. En ollut aikaisemmin tiennyt muskaritoiminnasta, vaan olin tottunut siihen, että soittoharrastus aloitetaan 4-5 vuotiaana, kuten olin itsekin aloittanut lapsuudessani. Sain vähitellen omia muskariryhmiä Musikanteilla. Samaan aikaan opiskelin myös varhaisiän musiikkikasvatusta Sibelius-akatemiassa.


Tällä hetkellä opetan 15 viulunsoiton oppilasta ja yhtä nokkahuilun yksityisoppilasta. Sen lisäksi vedän 11 muskariryhmää eri ikäisille lapsille. Nuorimmat muskarilaiset ovat 10 kuukauden ikäisiä ja vanhimmat 6-7 vuotiaita. On hienoa, että monet muskarilaiset siirtyvät luontevasti eri instrumenttien soitonoppilaiksi. Näin muskaritoiminta muodostaa vakaan pohjan soitonopiskelun aloittamiselle.

Millainen työpaikka Musikantit on? Mistä nautit täällä työskentelyssä?


- Musikantit on todella iloinen työpaikka. Jos on huono päivä, se unohtuu, kun tulen töihin. Lapsista saa paljon energiaa ja positiivisuutta. Toivon, että hekin saavat niitä vastavuoroisesti minulta!

Nautin siitä, että pystyn Musikanteilla toteuttamaan omia ideoita ja ajatuksiani, ja tätä kautta kehittämään taitojani. Meillä on hyvä keskusteluyhteys rehtorin ja vararehtorin kanssa, ja saan paljon kannustusta ja tukea työssäni.

Minusta on tärkeintä, että lapsella on kiva olla musiikin parissa. Opettajana on mielenkiintoista seurata oppilaiden kehittymistä ja huomata missä vaiheessa syksyllä aloittaneet ryhmät ja soitto-oppilaat ovat lukuvuoden päätteeksi kevätjuhlien aikaan. On ihana nähdä lasten nauttivan esiintymisestä, kuinka he avautuvat ja saavat iloa siitä, mitä tekevät.

Miksi muskaritoiminta ja musiikin harrastaminen on mielestäsi tärkeää?


- Musiikin harrastaminen tuo paljon iloa ja sisältöä lapsen elämään päiväkodin tai koulupäivän jälkeen. Lisäksi se tukee pienten lasten mielikuvituksen, motoriikan ja hienomotoriikan kehitystä. Muskariryhmissäni opiskelee monia kaksikielisiä tai jopa kolmekielisiä lapsia, ja on tärkeää, että puhun ja laulan heidän kanssaan venäjän kielellä, jotta heidän kielitaitonsa vahvistuu musiikin kautta. Kielen oppiminen voi olla joskus haastavaa, mutta musiikin kautta lapset oppivat sanojen merkityksiä kivalla ja eläväisellä tavalla.


Mitä olet oppinut Musikanteilla työskentelystä?


- Koen, että olen kokemuksen myötä oppinut kuuntelemaan paremmin sekä oppilaita, vanhempia että kollegoita. Otan avoimesti vastaan lasten ideoita ja ajatuksia. Haluan panostaa tässä työpaikassa yhteisöön ja auttaa toisiamme. Toimintakeskus Semjan nimi on tällä tapaa osuva, sillä semja tarkoittaa venäjäksi perhettä.

Tässä työssä voi jatkuvasti kehittyä monella tapaa, sillä kaikki opettajan toiminta vaikuttaa suoraan lapsiin, jopa se minkä värinen paita opettajalla on päällä tai miten hän katsoo oppilaitaan. Kokemuksen myötä olen oppinut ottamaan näitä asioita huomioon ja lisäksi luottamaan omiin taitoihini paremmin.


Kolme parasta asiaa Musikanteilla?


- Tunnelma. Minulle on todella tärkeää se, minkälainen tunnelma työpaikalla on. Siihen vaikuttavat monet asiat, kuten työkaverit sekä työympäristö. Ja ovathan pienet lapset ihania!

Luotettavuus. Musikanteilla asiat toimivat. Voin työntekijänä olla rauhassa ja keskittyä omiin työtehtäviini.

Kannustus. Musikanteilla on mahdollista toteuttaa omia opetusmetodejaan ja saan paljon kannustusta. Työpaikan avoimuus kannustaa minua toimimaan työssäni rohkeasti.



Millaisia terveisiä lähetät 15-vuotiaalle Musikanteille?


- Paljon onnea 15-vuotiaalle Musikanteille! Mielestäni Musikanttien toiminta paranee paranemistaan vuosien saatossa ja toivotan menestystä tulevaisuudessakin, jotta maailma saa varmasti tietää meistä!



0 katselukertaa
Lastenkulttuurikeskus Musikantit

musikantit@musikantit.fi

0102 190 190

Karpalokuja 7 A, Helsinki

Postituslista
Toimintaamme tukevat

© 2019 Toimintakeskus Semja ry |  Lastenkulttuurikeskus Musikantit. | All Rights Reserved.